”Lauri Tahko Pihkala oli yksi niitä isähahmoja ja johtajia, joiden ansiosta kansanterveystyö ja kansalaisten harrastus liikuntaan ja kaikenlaiseen urheiluun on Suomessa nyttemmin huippuluokkaa. Aiemmin kansanterveystyö käsitti ensisijaisesti vain suoranaisten tautien, kuten tuberkuloosin ym. vastustamista. Työmuodot samoin kuin urheilun toimintamuodot ovat moninaistuneet. Lapset ovat nyt myös monin tavoin päässeet mukaan tähän liikunnalliseen elämänmuotoon. Siinä Tahkolla oli tärkeä osuutensa.
Tahkoon tutustuin ensi kerran v. 1907. Se tapahtui Helsingin Yliopiston voimistelusalissa. Kuuluisa yliopiston voimistelunopettaja Ivar Wilskman oli lupautunut järjestämään ylioppilaille voimistelun harjoittelutunnun. Istuimme väliajalla penkillä, vierelläni Tahko – yhtä vuotta vanhempi ylioppilas. Yhtäkkiä hän kysyi: ”Mitä sinä tänne isojen miesten joukkoon olet eksynyt?” Olin tosiaan pienin joukosta. Selitin, että jo Tampereen reaalilyseossa olin ollut kiinnostunut voimistelusta. Tästä alkoi Tahkon ja minun pitkäaikainen ystävyys.
Kun sitten Mannerheimin Lastensuojeluliitto oli 1920-luvulla perustanut useita satoja alaosastoja ympäri Suomea, otettiin niiden työohjelmaan lasten uimataidon kehittäminen. Järjestimme monin paikoin lasten uimakouluja ja myös uintikilpailuja. Tässä oli meillä apuna myös Tahko. Kun oli kysymys, miten pitkä kilpailumatka olisi otettava, ehdotti Tahko matkaksi vain 50m; lapsen sydän ei enempää hänen mielestään kestäisi. Olin asiasta eri mieltä. Lopuksi sovittiin sitten 100m, minkä kilpailumatkan sitten nuorimmat noin 10-vuotiaat lapset haitatta kykenivät suorittamaan. Kun lasten hiihtokilpailuja suunniteltiin, oli Tahko ystävällisesti mukana ja kaikissa lasten urheilutoimintaa koskevissa kysymyksissä Tahko auttoi auliisti meitä neuvoillaan. Tämä kaikki osoitti sen elämänviisauden, että vuosiin saadaan raikasta ja luonnollista elämää juuri liikunnan avulla.
Viimeinen tapaamiseni Tahkon kanssa oli vähän erikoinen. En muista varmaan oliko aloitteen tekijä Yleisradio vai Televisio, joka tahtoi tietää mitä erikoista oli Helsingin kaupungin kehityksessä tapahtunut viimeisinä 50 vuotena. Meitä oli haastateltavaksi kutsuttu kolme nuorekasta vanhusta, kaupunginjohtaja Erik von Frenckell, Tahko ja minä.
Kokoonnuimme Suomalaiselle Klubille. Muistan, että kaikki olimme suurin piirtein tyytyväisiä Helsingin kehitykseen, niin yleisesti kuin kukin omalla erikoisalallamme. Tahkon muistan erikoisemmin iloinneen Otaniemen urheiluhallista. Lisäksi hänen mielestään sangen lukuisa ja mitä erilaisimpien urheiluseurojen syntyminen ja vilkas toiminta osoittivat kehityksen kääntyneen oikeaan suuntaan. Näin Tahko oli vireästi mukana vielä vanhoilla päivilläänkin. Elämään tuli mielenkiintoisia vuosia liikunnan ja siihen osallistumisen kautta.”
Arvo Ylppö
Arkkiatri