Tahkon ajatuksia hiidosta ja hiihtämisestä

Radiohaastattelu
Lauri ”Tahko” Pihkalan 90-vuotispäivänä

Kirjannut muistiin Heikki Klemola

”Ainakaan minä en tiedä toista liikuntamuotoa, joka vastaisi eri ikäkausien makua ja tarpeita niin laajassa asteikossa kuin hiihto. Sen merkitys ikä- ja yleensä isoille ihmisille, vastakohtana pikkuväelle ja kasvukansalle, ei rajoitu vain siihen, että sitä voidaan harjoittaa hiihtourheilumme tienraivaajana Lönnrotin tavoin haudanpartaalle saakka. Kenties arvokkainta on hiihdossa täysi-ikäiselle – noin kolmistakymmenistä eteenpäin – sen ainoalaatuinen käyttö: kelpoisuus liikunnasta vieraantuneelle ja nuoruusvuosiensa liikkumakunnon menettäneelle ja kenties jo rasvojensa rasittamalle henkilölle, ellei nyt aivan vaivattomana, niin ainakin siedettävästi tuskattomana jälleenkuntoutumisen aloittamismenetelmänä, avaimen kadotettuun paratiisiin.

Tällainen se on tavallinen elämäntie liikkumakunnon tiimoilta. Sisäisen luontonsa pakosta liikkuen, leikkien ja urheillen jokainen kasvaa elämänsä kuntoon, kunnes jolloinkin kolmatta vuosikymmentä käydessään heittäytyy aikaihmiseksi ja luopuen siihenastiselta liikunnaltaan ja samalla syöntiään lisäten menettää nopeasti liikkumakuntoaan. Useimmat alistuvat siihen kuin luonnonlakiin, vanhuus tulee, aavistamattakaan todellista asianlaitaa, että kun me lakkaamme liikkumasta se ei johdu siitä, että me vanhenemme, vaan me vanhenemme sen takia, että lakkaamme liikkumasta.

On vaikea kuvitella mitään yhtä selvää vapaaehtoisen yhteistoiminnan tunnuskuvaa suomalaisessa maastossa kuin polku ja sen talvinen vastine latu. Kulkija saattaa kesäisessä metsämaastossa liikkua missä haluaa, mutta silti hän polun kohdatessaan lähtee seuraamaan sitä, jos se vie sinnepäinkään oikeaan suuntaan. Talvella hiihtäjä on vielä vapaampi kulkemaan mistä tahtoo, mutta hänetkin ensimmäinen eteen sattuva latu väkisinkin vetää mukaansa, ellei hän ole tarkoin selvillä matkansa määrästä ja tiukasti pyri sitä kohti.

Nämä pikkuesimerkit osoittavat myöskin, mikä on tärkeintä jos halutaan saada ihmisiä hiihtämään ja patikoimaan. Se, että on latuja ja polkuja, joille löydetään mukavasti ja jotka ovat hauskoja kulkea eivätkä lopu kesken. Vaikka jalankulkija ja hiihtäjä teoriassa ovatkin vaistonsa vapaaherroja, niin käytännössä varsinkin hiihtoretkeilyn edellytyksenä latu on yhtä tärkeä kuin tieverkko automatkailun ehtona…”

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.