Aihearkisto: Artikkelit

Kunniajäsenemme Juhani Salmenkylä (1932-2022) siirtyi ikuisiin suunnistusmaastoihin

Suunnistaja ja koripallomies Juhani Salmenkylä oli Tahko Pihkala -seuran perustajajäsen ja Tahkon hyvä kaveri – perhetuttu. Seura perustettiin ”Jussin” ja Tahkon kehittelemien sääntöjen mukaisesti 10.10.1979. Siitä alkaen asianajaja Juhani Salmenkylä on ollut Tahko Pihkala -seuran jäsen ja viimeisten 15 vuoden ajan hän oli kunniajäsen. Jussi osallistui aktiivisesti seuran toimintaan ja hallituksen kokouksiin aina kuolemaansa saakka. Jatka lukemista Kunniajäsenemme Juhani Salmenkylä (1932-2022) siirtyi ikuisiin suunnistusmaastoihin

Kansa liikkeelle! Seuran uusi strategia on julkaistu

Tahko Pihkala -seuran missiona eli tehtävänä ja päämääränä on kansan kunnon, innovaatioiden ja liikuntainnostuksen edistäminen Tahkon tapaan. Tämä on muotoiltu seuran uudessa strategiassa, jonka hallitus sai valmiiksi joulukuun puolessa välissä. Strategia heijastelee jo seuran perustamisaikaan luotuja toimintaperiaatteita, ja tiivistää seuran olemassaolon ytimen. Jatka lukemista Kansa liikkeelle! Seuran uusi strategia on julkaistu

Kävelykisassa patikoitiin 99 kertaa maapallon ympäri – kuntasarjan ykköspaikan otti Enonkoski

Neljättä kertaa järjestetty valtakunnallinen kävelykilometrikisa oli tänä vuonna suositumpi kuin koskaan. 2 405 joukkuetta saivat huhti–lokakuun 2021 aikana käveltyä yhteensä 3 985 638 kilometriä, siis 99 kertaa maapallon ympäri. Helsingin seudun liikenteen (HSL) ja liikenne- ja viestintävirasto Traficomin järjestämässä leikkimielisessä kisassa oli neljä eri sarjaa; lisäksi kunnat kilpailivat paremmuudesta omassa sarjassaan. Jatka lukemista Kävelykisassa patikoitiin 99 kertaa maapallon ympäri – kuntasarjan ykköspaikan otti Enonkoski

Tahko 130v.

Lauri ”Tahko” Pihkalan syntymästä tulee kuluneeksi 130 vuotta loppiaisaattona 5.1.2018. Niinpä seuran hallitus on päättänyt juhlistaa ensi vuotta monilla Tahko-tapahtumilla. Tietysti tulemme olemaan tavallista enemmän julkisuudessa eri tiedotusvälineissä,  mutta olemme aktiivisia myös lehtien yleisöosastokirjoituksissa. Olihan Tahko aikanaan maamme merkittävin innovaattori, liikuntafilosofi ja urheilumies, ja hänen ajatuksensa edelleen vahvasti vaikuttavat Suomessa.

Osmo Niemelä in memoriam

Suunnistusliiton kunniapuheenjohtaja Osmo Niemelä tunnetaan merkittävänä suunnistustoiminnan kehittäjänä vuosikymmenten ajan. Mutta hän toimi myös monien muiden lajien parissa sekä järjestäjänä että aktiivisena osanottajana.

Erityisesti kävely, sauvakävely ja hiihto olivat hänen lajejaan. Latulaisuuus ja talkoolaisuus olivat Osmon ”sydämenasioita”.

Muistamme Suomen Ladussa Osmoa talkoolaisena, Latu ja Polku -lehden avustajana sekä aina myönteisesti liikunta-asioihin suhtatuvana ystävä.

Tuomo Jantunen, liikuntaneuvos

Kirjoituksia Tahkosta

Onko sinulla muistoja Tahkosta tai muistiin kirjoitettuna hänen puheitaan ja tarinoitaan?

Tahko Pihkala -seura kerää muistoja Tahkosta omiin arkistoihinsa ja niitä julkaistaan myös näillä sivuilla. Ne voivat olla lyhyitä tai pitkiä. Omia muistelmia tapaamisista Tahkon kanssa tai Tahkon muistiin kirjoitettuja puheita. Myös tulkinnat ja kannanotot liittyen Tahkon teeseihin ovat tervetulleita.

Valmiit tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen tuomo(at)jantunen.fi